Isännöitsijä
Sujuva ikkunaremontti alkaa luotettavasta kumppanista
Ikkuna- ja ovisaneeraus – ensiaskeleet fiksusti ja tarpeen mukaisesti
Kun taloyhtiössä huomataan tarve ikkunoiden tai ovien uusimiselle, käynnistyy usein selvitystyö eri vaihtoehdoista ja sopivista kumppaneista. Karelia-Ikkunalla tulemme mielellämme mukaan jo tähän vaiheeseen, taloyhtiön aikatauluja ja toiveita kunnioittaen. Esittelemme mielellämme sekä tuotteitamme että toimivaa ja selkeää ikkunaremontin prosessia.
Monissa taloyhtiöissä on tapana kutsua useampi toimittaja esittelemään ratkaisunsa. Olemme saaneet iloksemme kuulla, että esityksemme jää usein mieleen – ei vain tuotteidemme, vaan selkeän, asiantuntevan ja käytännönläheisen lähestymistapamme ansiosta. Kerromme konkreettisesti, millaisia vaihtoehtoja on tarjolla, miten urakka etenee vaihe vaiheelta ja mitkä asiat vaikuttavat kustannuksiin.
Vastaamme mielellämme myös tarkkoihin ja kriittisiin kysymyksiin. Tarkoituksemme ei ole pitää pelkkää myyntipuhetta, vaan antaa taloyhtiön osakkaille ja isännöitsijälle päätöksenteon kannalta olennaista ja hyödyllistä tietoa. Vaikka valinta päätös ei lopulta kohdistuisi meihin, koemme tärkeäksi, että taloyhtiö ja sen asukkaat saavat kaiken tarvittavan tiedon avoimesti.
Kun taloyhtiö valitsee Karelian uusien ikkunoiden ja ovien toimittajaksi, niin ennen varsinaisen remontin käynnistymistä toteutamme mielellämme malliasennuksen. Se antaa mahdollisuuden nähdä ja arvioida tuote paikan päällä ja meille mahdollisuuden varmistaa tekniset ja visuaaliset yksityiskohdat. Tämä on erityisen tärkeää suojelluissa kohteissa, joissa jokainen yksityiskohta vaikuttaa lopputulokseen.
Meille ovat yhtä tärkeitä niin suuret kerrostalokokonaisuudet kuin pienemmät rivitaloyhtiöt. Jokainen kohde toteutetaan samalla pieteetillä ja asiakasta kuunnellen.
Jo heti alkuun voimme ottaa mukaan myös konkreettiset näytekappaleet ja vaihtoehdot, kuten venttiili- ja kaihdinratkaisut. Käymme niiden hyödyt läpi selkeästi – oli kyse ilmanvaihdosta, energiatehokkuudesta tai asumisen käytännöllisyydestä. Lisäksi toimitamme hallitukselle ymmärrettävät, visuaalisesti selkeät materiaalit, jotka tukevat päätöksentekoa.